Author: Ruder
Rating: PG
Genre: Au, angst
Pairing: IBI/You
Beta: Luotan omiin taitoihini jälleen.
Fandom: Sixh. ja periaatteessa Men's Spider
Chapters: 1/1
Disclaimer: Omistan vain tarinan ja sen idean.
Summary: Miten hän selviäisi elämästä ilman toista, joka oli kasvattanut siivet hyläten hänet yksin pimeään?
A/N: Tällaista syntyy aina välillä. *naurahdus* Olen itse tyytyväinen ficciin, mutta toisaalta saan ideasta osittain kiittää ystävääni Marsaa, koska hänen ja minun roolipelin kautta sain edes inspiraation tähän. No, toivottavasti pidätte ja kommentteja saa ja pitää antaa! Sekä risuja, että ruusuja!
”Tokiossa auto on suistunut tieltä ja kierinyt rinnettä alas. Nuori kuljettaja menehtyi saamiinsa vammoihin ennen kuin apua ehdittiin saada paikalle. Kuljettajan henkilöllisyyttä ei ole kerrottu julkisuuteen…”
Loppu uutisesta meni täysin ohi autossa istuvalta mallilta. Pahat aavistukset kuitenkin heräsivät Youn sisällä hänen jäädessä miettimään kuulemaansa uutista. Hänen rakkaansa oli lähtenyt kuvauspaikalta hirveällä vauhdilla ilmeisesti loukkaantuneena jostakin. Kaikki, mitä You oli nähnyt olivat loittoneva selkä ja kyyneleitä täynnä olleet silmät. Mitä hän oli tehnyt väärin?
You maksoi matkansa ja nousi sitten taksista suunnaten kotiin. Ehkä tämä inhottava tunne, joka yritti varoittaa häntä jostakin, oli vain kuviteltu. Se tunne oli vaivannut häntä siitä lähtien, kun hänen rakkaansa oli lähtenyt. You pudisti vain päätään yrittäen ajaa tunteen ja ajatukset pois mielestään. Hän menisi kotiin ja IBI odottaisi häntä siellä hymy kasvoillaan. Joku muu oli ollut epäonninen ja kuollut, mutta ei kukaan voisi viedä häneltä pikkuistaan lopullisesti. Nuorukainen asteli kotiovelle ja avasi sen astuen sisälle kohdaten pimeän eteisen.
”Tulin!” hän huikkasi, mutta mitään ei kuulunut. Asunto oli pelottavankin hiljainen ja uhkaava. You sytytti valot pudistellen päätään. Hän naurahti pienesti. Se oli vain mielikuvitus, joka temppuili, eikä suostunut millään uskomaan, että hänen rakkaansa olisi kunnossa ja tulisi kyllä kotiin ennemmin tai myöhemmin.
”Tulin!” hän huikkasi, mutta mitään ei kuulunut. Asunto oli pelottavankin hiljainen ja uhkaava. You sytytti valot pudistellen päätään. Hän naurahti pienesti. Se oli vain mielikuvitus, joka temppuili, eikä suostunut millään uskomaan, että hänen rakkaansa olisi kunnossa ja tulisi kyllä kotiin ennemmin tai myöhemmin.
Hiuksensa osittain vaaleaksi värjännyt sai juuri kenkänsä ja takin riisuttua, kun puhelin alkoi soida saaden hänet lähes hyppäämään nahoistaan säikähdyksen takia. Nuorukainen kaivoi puhelimen taskustaan.
”Moshi moshi. Ayukawa You puhelimessa”, hän vastasi asiallisesti suunnaten makuuhuoneeseen laskien laukkunsa alas. Kaikki ei voinut olla hyvin… Ei! Pakko oli olla.
”You-san, IBI-kun on kuollut”, kuului itkuinen ääni puhelimesta. You tunnisti äänen heti. Se oli IBIn pikkuveli Sho!
”Sho-san, mitä sinä selität? Ei IBI-kun ole kuollut. Hän tulee kotiin kyllä. Ei hän ole kuollut”, You sanoi vakaasti yrittäen lähinnä vakuuttaa itselleen, että tuo kaikki oli vain huonoa pilaa. Ei IBI voinut olla kuollut. Mutta toisaalta… Sho oli IBIn veli, joten miksi tämä moisesta asiasta pilailisi?
”Poliisista soitettiin. IBI-kun kuoli auton suistuttua tieltä”, Sho sanoi viimeisten sanojen kohdalla äänen sortuessa itkun voimistuessa.
”Moshi moshi. Ayukawa You puhelimessa”, hän vastasi asiallisesti suunnaten makuuhuoneeseen laskien laukkunsa alas. Kaikki ei voinut olla hyvin… Ei! Pakko oli olla.
”You-san, IBI-kun on kuollut”, kuului itkuinen ääni puhelimesta. You tunnisti äänen heti. Se oli IBIn pikkuveli Sho!
”Sho-san, mitä sinä selität? Ei IBI-kun ole kuollut. Hän tulee kotiin kyllä. Ei hän ole kuollut”, You sanoi vakaasti yrittäen lähinnä vakuuttaa itselleen, että tuo kaikki oli vain huonoa pilaa. Ei IBI voinut olla kuollut. Mutta toisaalta… Sho oli IBIn veli, joten miksi tämä moisesta asiasta pilailisi?
”Poliisista soitettiin. IBI-kun kuoli auton suistuttua tieltä”, Sho sanoi viimeisten sanojen kohdalla äänen sortuessa itkun voimistuessa.
You jäi vain miettimään kuulemiaan sanoja, eikä osannut sanoa mitään. IBI oli kuollut? Oliko häneltä viety hänen pikkuisensa? Eikö hän saisi koskaan enää pitää toista lähellään? Ei koskaan? Kyyneleet nousivat vanhimman silmiin polvien pettäessä alta totuuden iskeytyessä vasten kasvoja. Hänen suurin rakkautensa oli riistetty häneltä! Laiha vartalo vajosi lattialle kyynelten sumentaessa näön valuen poskille kertoen kivusta ja surusta. Puhelin tipahti lattialle nuorukaisen kietoessa kummatkin kätensä ympärilleen yrittäen pitää särkyvän kehonsa edes jotenkin kasassa. Nyyhkäisyt ja pienet uikahdukset karkasivat Youn huulilta mieleen noustessa kuvia hänen ja rakkaansa yhteisistä hetkistä. Muistoja, joissa toinen hymyili ja oli onnellinen. Nyt se kaikki tuntui pelkältä kauhunäytelmältä. Hän ei kestänyt muistaa sitä kaikkea. Hänen pikkuisensa oli poissa. Kyyneleet valuivat vain komeita kasvoja pitkin tuskaisan karjaisun karatessa huulilta. Nuorukainen itki sydämeen sattuessa aivan liikaa. Sillä hetkellä hän todella toivoi, että olisi voinut kuolla siihen paikkaan, että kipu loppuisi. Hänen sydämensä oli särkynyt tuhansiksi sirpaleiksi ja sirpaleet lentäneet hänen rakkaansa mukana taivaaseen. Ei hän kestäisi ilman toista. Hän tarvitsi toisen vierelleen selvitäkseen elämästä hengissä...
Nuorukainen itki useamman tunnin ennen kuin kaatui lattialle uupuneena ja surullisena. Silmät painuivat kiinni unen alkaessa viedä toista paikkaan, jossa kaikki olisi hyvin edes hetken. IBI katsoi tilannetta vierestä toivoen, että olisi voinut kietoa kätensä rakkaansa ympärille ja pyyhkiä kyyneleet kertoen, että hänen oli nyt hyvä olla, mutta sitä hän ei voinut tehdä. Nuorempi oli kasvattanut siivet ja tämä olisi hänen viimeinen hetkensä rakkaansa vierellä. Tämän jälkeen hän tulisi vain näkemään rakkaansa pilven reunalta.
”You-rakas, me tapaamme kyllä vielä. Päiväni vain kuluivat loppuun ennen kuin omasi. Älä unohda minua, koska minäkään en tule koskaan unohtamaan sinua, rakkaani. Odotan sinua ja suojelen parhaani mukaan. Tulen aina olemaan vierelläsi”, IBI sanoi hiljaa, vaikka tiesi, ettei toinen voisi kuulla sanoja. Hän kävi silittämässä rakkaansa poskea kevyesti saaden tämän liikahtamaan pienesti ja vetäytymään pieneen kippuraan. Lopulta nuoremman kuvajainen alkoi kadota kuin se ei koskaan edes olisi ollut siinä. Hän siirtyi paikkaan, jossa kaikki olisi hyvin, paikkaan, jossa ei olisi kipua, mutta ei myöskään hänen rakastamaansa miestä
”You-rakas, me tapaamme kyllä vielä. Päiväni vain kuluivat loppuun ennen kuin omasi. Älä unohda minua, koska minäkään en tule koskaan unohtamaan sinua, rakkaani. Odotan sinua ja suojelen parhaani mukaan. Tulen aina olemaan vierelläsi”, IBI sanoi hiljaa, vaikka tiesi, ettei toinen voisi kuulla sanoja. Hän kävi silittämässä rakkaansa poskea kevyesti saaden tämän liikahtamaan pienesti ja vetäytymään pieneen kippuraan. Lopulta nuoremman kuvajainen alkoi kadota kuin se ei koskaan edes olisi ollut siinä. Hän siirtyi paikkaan, jossa kaikki olisi hyvin, paikkaan, jossa ei olisi kipua, mutta ei myöskään hänen rakastamaansa miestä
